Elämäni

뛾A free download from http://www.dertz.in ----dertz ebooks publisher !----

El?m?ni

The Project Gutenberg EBook of El?m?ni, by Pietari P?iv?rinta This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: El?m?ni
Author: Pietari P?iv?rinta
Release Date: December 29, 2004 [EBook #14505]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK EL?M?NI ***

Produced by Tapio Riikonen

EL?M?NI
Perhe-el?m?llinen kertomus
Kirj.
Pietari P?iv?rinta
1877.

SIS?LLYS:
El?m?ni Arviointeja

EL?M?NI

LAPSUUTENI AIKA
Min? olen syntynyt k?yhist? vanhemmista, joilla ei ollut pienint?k??n muuta omaisuutta kuin k?tens? el?tt?m??n sit? monilukuista perhett?, jonka haltiaksi Jumala oli heid?t asettanut. He tekiv?t ty?t? otsansa hiess?, t?ytt??ksens? sit? pyh?? kutsumusta, jonka kalleuden he hyvin k?sittiv?t, ja el?tt??ksens? niit? lapsia, jotka Jumala oli heille uskonut. He olivat hurskaita ja Jumalaa pelk??v?isi? ihmisi? ja tekiv?t lastensa eteen ty?t? ilolla, eik? huokauksella; ja ensi alussa, kun lapset olivat pienet ja ajat hyv?t, riitti ty?n-ansio elatukseksi ja vaatteeksi, mutta ajat muuttuu: lapset kasvoivat isommiksi ja monilukuisemmiksi, ja rupesivat aina enemm?n tarvitsemaan toimeen tullakseen; hyv?t vuodet loppuivat ja sijaan tuli katovuodet, ja niiden muassa k?yhyys koko maakuntaan ja niin vanhemmillenikin, sill? samassa harveni ty?n-ansio ja ty?palkat v?heniv?t; siihen tuli viel? lis?ksi sairaus is?lleni, ettei h?n kyennyt ty?h?n ollenkaan; ?itini voimat eiv?t riitt?neet sairaan hoitoon ja elatuksen hankkimiseen. Aina muistan sen ajan, jolloin joukossa seisoimme ja itkimme kuolemaisillaan olevan is?mme vuoteen vieress?, ja jolloin h?n puheli meille kuolemasta, tulevaisesta el?m?st? ja ihmisen velvollisuuksista Jumalaa ja ihmisi? kohtaan; ne opetukset eiv?t mene mielest?ni, niin kauvan kuin el?n.--
Niill? ajoin tulin ensikerran el?iss?ni tuntemaan mink?lainen kurjuus on: toisen ihmisen huoneen nurkassa ruuatta ja vaatteetta, sairaan, puutosta k?rsiv?n is?ns? vuoteen vieress?--luulisin siin? oppivan ymm?rt?m??n miksi nelj?nnen rukouksen selityksess? Lutherus on jokap?iv?isen leiv?n joukkoon lukenut: ?hyv?t kyl?miehet?. Sill? tunnenpa viel? nytkin, ett? jos ei armeliaat ihmiset olisi joutuneet apuumme, olisimme kaikin siihen n??ntyneet.--Is?ni ei kumminkaan kuollut siihen tautiin, vaan h?n oli kauvan aikaa ty?h?n kykenem?t?n, eik? ajat my?s paranneet, ja puutteet kopisi kantap?ill?. Er??n? iltana kuului vanhempaini kesken??n puhelevan, ettei nyt ole muuta neuvoa kuin ett? joku l?htee kerj??m??n, taikka muutoin kuolemme kaikin yhteen kokoon. Min? olin vanhin lapsijoukosta, sent?hden ?lysin heti kelle se toimi osaksi tulee. Niinkuin ukon nuoli lensi se ajatus syd?meni l?pi, ett? minun pit?? kerjuulle.
Heti toisena p?iv?n? rupesivat is? ja ?iti kyynelsilmiss? kertomaan minulle, miten oli teht?v?, korjaamaan rikkin?isi? vaateriepujani ja kenki?ni, ja niin toimittamaan minua matkalle.--Mik?p? muu oli neuvona, kun tuo henki on kaikille luoduille niin rakas.--Seuraavana aamuna l?hti is? minua viem??n likim?iseen kyl??n, jolloin itkin koko v?lin, ja jolloin is?ni muistutti ja puheli minulle, kuinka tuli olla n?yr? kaikkia ihmisi? kohtaan, ja, jos ihmiset johonkin asiaan vaativat, tehd? sit? mielell?ns? mit? saattaa, niin he antavat kernaammasti leip?palansa. Is?ni oli sek? asian laadusta ett? antamista neuvoistansa niin liikutettuna, ettei saattanut, kyyneltens? t?hden, seurata minua ensimm?iseen taloon asti, vaan pyysi er?st? matkamiest? viem??n minut talon kohdalle. T?m? sen lupasi tehd?, ja veikin minun talon likelle joen j??lle--sill? talvi oli--ja heitti siihen, josta omin neuvoineni menin likim?iseen taloon. Sinne p??sty?ni rupesin miettim??n nykyist? tilaani ja tulin havaitsemaan, kuinka paljo silloin on kadotettu, kun k?yh?kin koti kadotetaan. Silloin tulin havaitsemaan, ettei nyt en?? olekaan is?n ja ?itin hell? k?si ja ??ni minua vaalimassa, vaan nyt pit?? vieraalta pyyt?? armoleip??! Voi kuinka onnellisilta silmiss?ni n?yttiv?t talollisten lapset, jotka huoletonna, kelt??n pyyt?m?tt?, meniv?t p?yd?n tyk?, v??nsiv?t leip?kannikat k?siins? ja rupesivat, lakki p??ss?, kiitt?m?tt?, sy?m??n, ja t?t? tehdess? useinkin pitiv?t sopimatonta menoa, varsinkin tuon ?kerj?l?is-pojan? kanssa, joka tuolla nurkassa n?lill??n kykki. N?it? ajatellessani murtui mieleni itkuksi asti, vaikka ei kukaan tehnyt minulle vastahakoisuutta, sill? mit? talon lapset tekiv?t kerj?l?ispojalle, seh?n oli tavallista, ja min? pidin sen v?ltt?m?tt?m?n? kohtaloni seurauksena. Syd?nt?ni kevent??kseni menin porstuaan itkem??n, tehden sit? kumminkin niin salaa, ettei sit? kukaan olisi n?hnyt. Niin oli syd?meni t?ysi, ett? kukatiesi itkisin viel? nytkin yht? menoa, jos ei ihmisrakas talon em?nt? olisi tullut ja moneen kertaan kysytty??n syyt? itkuhuni saanut minulta viimein sit? vastausta: ?kun pit?? kerj??m?n?. Hyv?ns?vyinen em?nt? koki lohdutella minua ja sanoi: ??l? ole mill?sik??n, ole meill? nyt y?t?, min? annan ruokaa, eik? ihmiset ole sulle pahoja; tiet?v?th?n he, ettei is?s eik? ?itis ole laiskoja, vaan eiv?t voi el?tt?? paljoja lapsiansa, nyt varsinkaan kun is?s on sairastunut?. Em?nn?n puhe lohdutti minua niin paljon, ett? palasin tupaan, jossa iloinen takkavalkea palaa r?tisi, ja iloiset ihmiset tekiv?t k?sit?it??n sen ??ress? ja kertoivat matkamiesten kanssa kertomuksiansa. Muun muassa juteltiin siell? kummitusjuttuja, jotka n?yttiv?t hyvin miellytt?v?n kuulijoita.
Min? istuin pime?ss? nurkassa, josta voin n?hd? ja kuulla kaikki; kummitusjutut eiv?t minua yht??n miellytt?neet, sill? olin saanut lukea er??n is?nn?n tyk?n? vanhasta Oulun Viikko-Sanomain vuosikerrasta kertomuksen: ?Akat v?h?st? h?t?ilev?t, uroot vaaran unhottavat?, ja se oli niin paljon valaissut ymm?rryst?ni, ett? osasin heid?n kummitusjuttunsa katsoa yl?n. Alapajulla kun olin, en rohjennut heid?n mietteit?ns? suorastansa tyhj?ksi tehd?, vaan ilmoitin ett? min?kin osaisin yhden kertomuksen, jos he suvaitsisivat