Elsa

Elsa

The Project Gutenberg EBook of Elsa, by Teuvo Pakkala This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Elsa
Author: Teuvo Pakkala
Release Date: October 13, 2004 [EBook #13733]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELSA ***

Produced by Matti J?rvinen and PG Distributed Proofreaders

ELSA
Teuvo Pakkala
Ensimm?isen kerran julkaissut Otava 1894

1
T?m?n talven tyve? ei ollut en?? paljon j?lell?. Se oli kulunut niin tyngelle, ett? ei ollut kuin joulukuu j?lell? eik? ehyesti sek??n. Mutta siin? oli hiomista k?yh?lle, sill? se tuntui ter?skovalle.
Nikarasta nikaraan oli eletty Nikkil?ss?kin. Niin oli aina, ett? jos oli v?h?n yht?, niin oli puute muusta, vaan useimmin oli kaiken puute. Nytk??n ei ollut leip?? eik? puita ja pirtti oli kylm?, ett? henkens? n?ki.
Nikkil? oli sairaalloisempi kuin ennen ja makasi s?ngyss?, jonne h?nt? em?nt?ns? peitteli.
?El? ole mill?sik??n, is?. Kyll? Jumala meit? auttaa. On h?nell? keinoja?, puheli em?nt?. -- ?Vimpari kertoi minulle aamulla soman tapauksen, ett? oli ollut muuan k?yh? mies ja h?n oli l?yt?nyt keisarin ruunun ristallin, josta oli saanut niin paljon rahaa, ett? h?nest? oli tullut upporikas mies.?
Tyytyv?isen n?k?isen? alkoi em?nt? sitten latoa uuniin puun ruuppua, jota oli k?ynyt kartanolta kokoilemassa vaivaisen sylillisen. Siin? oli monenlaista vanteen palasta, astian kimpe?, kelkanjalasta, viiririuvun palanen viirineen, jonka joku syysmyrsky oli poikki silpassut. H?n katseli niit? uuniin pannessaan, kutakin erikseen, aivan kuin muistellen niitten el?m?n aikaa.
?Muistatko, is?, kun t?m?n rakentelit?? n?ytti h?n viirivarren tynk?? ja alkoi itse naurusuin kertoa siit?. -- ?Janne oli silloin pieni, vy?ry?v? pallukka, ei omin varoinsa viel? k?vellyt. T?t? riukua vastenhan, kun sin? sit? h?yl?ilit, poika nousi ensi kerran omin varoinsa pyst??nkin ja l?hti astua tarpomaan. Ja meit? nauratti... Sittenh?n se suurempana kiipeili sit? my?ten navetan katolle. Ja min? sanoin, ett? merimies siit? tulee. Niinh?n se itsekin kehui aina. Min? muistan niin selv??n, kun h?n sanoi aina teerev?n?, niskat kenossa: 'Atlantille t?m?n pojan mieli tekee, siell? ei risut silm??n pist?.' Oli se semmoinen nerokas poika, olisi siit? merimies tullutkin.?
El?m? oli silloin kirkkaana edess?, tulevat p?iv?t valoisia, ajatteli Nikkil?. Mutta ne p?iv?t peittyiv?tkin pilveen, el?m? muuttui mustaksi kuin hauta. Vaan kuinka monelle muulle on niin tapahtunut! Tuhansille. Ja sit?h?n ei ihminen silloin ajatellut. Kun h?n n?ki itselleen k?yv?n huonosti ja muille hyvin, oli h?n tyytym?t?n -- nurkui ja napisi Jumalaa vastaan. H?n ei ajatellut, ett? on tuhansia, joilla ei ollut niink??n hyvin, vaan viel? raskaampi kuorma. Eik? h?n ajatellut, mink? vuoksi Jumalan armon olisi pit?nyt paistaa h?nelle erityisemmin kuin muille, v?hinosaiselle l?himm?iselle...
Kosteat puut, joita ei ollut kuin pieni rykelm? uunissa, kytiv?t suitsuen vankkaa savua uuninsuusta. Ja sen parempaa siit? ei syntynyt. Ei vilahdukseltakaan n?kynyt vilkasta tulenkielekett?, ei kuulunut iloista r?iskett? eik? singahdellut yht??n riemastunutta poukkaa. Se oli hiljaista kuin hautajaissaatto, harmajaa kuin syksyinen taivas.
Em?nt? istui tuolilla s?ngyn vieress? ja nypli jotakin k?sity?kseen ja v?h? v?li? hymyili iloisena.
?Kuulehan, is?, miten Jumala on auttanut muuatta perhett?. Kun oli ollut heill? puute ja mies oli sairastunut, niin oli vaimo k?ynyt apua tahtomassa, vaan ei ollut mist??n saanut, niin oli tullut kotia ja sitten omalla kartanollaan kompastunut hangessa ja k?siin tuntunut jotakin outoa. Ja kun alkoi kaivaa sit?, niin oli se s?kki, jossa oli hopearahoja niin paljon, ett? ei yksin jaksanut sit? kantaa. Se oli niin ohjattu.?
?iti rukkakin odottaa itselleen ihmett?. Mutta sit? h?nkin kuin muutkin. Vaan mit? oltiin odottajia! Yksin tuhansista onnettomista, joista monetkaan eiv?t olleet saaneet nauttia el?m?n suloa ja riemua siin?k??n m??r?ss?. Heill?h?n toki oli j?less?p?in aika, joka oli valoisa, jota ik?v?i, kaiholla muisteli, joka tuntui nyt mieluisalta ja loistavalta. Lyhyt se oli kuin kipunan lento, mutta se on ollut kuitenkin. Ja on osattomia, joilla siell?k??n tuskin yht? ainoatakaan valon s?dett? pilkoittaa, musta synkkyys on takana niinkuin edess?kin.
Uskoa ja rukoilla itselleen parempaa osaa, keve?mp?? kuormaa kuin onnettomimmalla l?himm?isell?, se on tyytym?tt?myytt? Jumalan armoon. Sellaista rukousta ei Jumala kuulisi eik? kuule. Se on v??r?...
Iltapuoleen tuli Latun em?nt? k?ym??n tuoden ?v?h?n l?mmint? leip???. Itkien meni h?n sielt? l?htiess??n talon toiselle puolelle, jossa asui Viion leski. Istui k?sky? odottamatta ja nyyhki vy?liinaansa.
?Surkeaa on k?yh?n el?m?, mink? noittenkin raukkain. Viluissaan ja n?liss??n kyhj?tt?v?t m?kiss??n ja siihen kuolevatkin, jos ei jotakin neuvoa keksit?.?
?Eik? heille antaisi apuaan k?yh?inhoito?? arveli Viion leski.
?Sielt? se on apu saatava. Eih?n muuta keinoa ole. Mutta mik? h?ness? lienee, ett? tuntuu niin mielt?k??nt?v?lle tuo apu. Monen vaimon olen n?hnyt itkien menev?n tuota apua pyyt?m??n ja itkien palaavankin, vaikka apua on my?nnetty. Nikkil?n em?nt?kin on sit? kammonut el?m?n ik?ns? kuin hirvi?t? ja sen pelossa ponnistellut voimainsa takaa. Nyt turvautuu h?n uskoon, ett? Jumala jotenkin auttaa t?st? pahasta. H?n odottaa jotakin ihmett? ja uskoo siihen. Jos min? olisin Jumalana, niin t?ytt?isinkin h?nen lapsellisen uskonsa.?
?Hyv?? Jumala tarkoittaa, heid?n parastaan koettelemuksella.?
?Niin sanotaan aina ja niin kai se on, vaikka en min? jaksa ymm?rt??, mink? vuoksi noillakin raukoilla pit?? kuorma olla