Elsa | Page 2

niin raskas, kuritus niin kovaa.?
?He ovat sen kurituksen ansainneet.?
?Niin, niin. Minulle sanoo j?rki toista. Ja sent?hden tulin teit? pyyt?m??n, ett? te k?visitte heit? Jumalan sanalla lohduttelemassa. Min? en osaa, kun olen sellainen maallinen ihminen, ilman aikojaan suruton h?k?le.?
Latun em?nt? pyyteli moneen kertaan viel? ovessa menness??n ja Viion leski lupasi kernaasti menev?ns?.
Aralla mielell? oli h?n ennen antautunut keskustelemaan Nikkil?n kanssa, sill? t?m? oli niin arvosteleva ja h?nell? oli aina ter?vi? vastav?itteit?, jotka saivat h?netkin ep?ilem??n. Mutta nyt h?n tunsi varmuutta.
T?m? vitsominen on Nikkil?n vihdoinkin n?yr?ksi tekev?, ajatteli Viion leski l?htiess??n Nikkil?n puolelle, tahi on jo tehnytkin ja saattanut h?net huomaamaan kuka h?nt? kurittaa ja mink? vuoksi. Kyll? h?n nyt notkistuu ja taipuu uskottomuutensa hylk??m??n ja etsim??n turvaa lapsellisessa ja rohkeassa uskossa Jumalaan.
Kuun kapea sakara kuumotti heikosti j?isen ikkunan syrj?st? Nikkil?n tupaan eik? muuta valaistusta ollut. Nikkil? s?ngyss??n ja em?nt? tuolilla siin? ??ress? n?yttiv?t haamuilta t?ss? kuulakkaassa valossa. Huone tuntui kylm?lle ja haisi raa'an ilman ihve. Vieraan mieli k?vi niin masennuksiin, ett? h?n ei hyv?? iltaa tahtonut kunnolla saada suustansa.
?Kuinka t??ll? jaksetaan?? kys?si h?n sitten.
?Hyvin vain. Me t?ss? mamman kanssa rupattelemme kuutamossa; vaikka en min? ole suutani avannut, vaan mamma on puhetta pit?nyt?, tuumi Nikkil? hilpe?sti.
?Mit? se is? sanoo?? em?nt? kys?si.
?Niin ett? toimita mamma vieraalle tuoli.?
?Mamma!? nauroi em?nt?. ?Jo se on tuo is?vaari lystik?s?, nauroi h?n tuolia etsiess??n.
Viion leski istuutui, mutta j?i sanattomaksi. H?n ei tiennyt ei kerrassaan mit??n sanoikseen.
?Te olette alakuloinen. Onko huolenne lastanne Elsaa?? kysyi Nikkil?.
?Min? en ole huolissani h?nen t?htens?. Min? uskon, ett? Jumala h?nest? huolen pit??.?
?Teit? ei en?? peloita nuot kamalat kuvat, joita on silm?imme edess?: sortuneita tytt?ri?mme.?
?Ei ollenkaan, sill? min? luotan Jumalaan, ett? h?n varjelee Elsan.?
Viion leski vakuutti t?m?n lujalla ja varmalla ??nell? ja odotti mit? Nikkil?ll? oli en?? sanottavaa. H?nen ep?ilyksens? t?ss? olisi potkimista tutkainta vastaan. Ja Viion leski tunsi sis?llist? voimaa alkaa puhua Nikkil?lle kehoittaakseen h?nt?kin luottamaan Jumalaan, jolle h?n oli uppiniskainen.
?Samalla tavalla kuin te, on Jumalaan turvautunut moni muukin ?iti, jonka tyt?r on sortunut, vai mit? luulette?? sanoi Nikkil?.
?Vaan ei ole turvautunut t?ydell? uskolla, koko sielustaan ja mielest??n.?
?Niinkuin te??
Tuntui Viion leskest? kuin h?n olisi joutumassa lutistuksiin Nikkil?n ep?ilyksien v?liin.
Ei h?nk??n aina t?ydell? luottamuksella ollut uskonut, ep?ilys oli usein voittanut, selitti h?n, vaan vakuutti:
?Nyt min? luotan. Jumala armossaan on minulle niin paljon todistuksia osoittanut.?
?Minua ei ihmetyt? teid?n luottamuksenne, vaan peloittaa.?
Viion leske? nauratti, eik?h?n h?n sit? pid?tt?nytk??n. Mutta se kuulosti pahalle h?nen omissa korvissaan ja h?n muuttui ?kki? vakavaksi. H?n ei tiennyt mik? pani h?net nauramaan ja alkoi suututtaa h?nt? oma k?yt?ksens?. Siit? syytti h?n mieless??n kuitenkin Nikkil??, joka tuntui olevan entist??n paatuneempi ja kiusaavampi.
T?nne oli h?n tullut lohduttamaan, vaan t??ll? tahdottiin riist?? h?nelt? omakin lohdutuksensa! Nikkil?n puhe tuntui nyt vain ilkeydelt?, pirulliselta. Viion leske? alkoi kammottaa t??ll? olo ja h?n nousi l?hte?kseen.
?Se on lystik?s tuo meid?n is??, sanoi em?nt?, kun huomasi Viion lesken nauravan.
?Mit? sin? taas kujeilet?? meni h?n Nikkil?lt? kysym??n hyv?ntuulisena.
?Ei sinulle ?iti kulta mit??n. Vaan paneppas taas se matto peitteeksi, tuntuu vilustavan.? Ja kun em?nt? oli h?net peitellyt, sanoi h?n Viion leskelle:
?Istukaa viel?, niin puhelemme l?mpimiksi.?
Viion leski istuutui uudelleen, tyyntyneen?, vaan asiatonna. Se mit? h?n oli aikonut sanoa, oli j??nyt sanomatta, eik? h?nell? en?? ollut halua siihen.
?Teid?n naurunne karsi ruumistani. Se muistutti er??n toisen naurua, joka kuitenkin oli p?yristytt?v?n kamalaa. Min? kerron teille sen: Oli muuan vaimo, jolla oli tyt?r niinkuin teill?kin. H?n oli harrassyd?minen ?iti niinkuin tekin ja luotti Jumalaan samalla tavalla kuin tekin. Se oli ?itini. Tytt?rens? sortui ja sortui syv?lle: surmasi salaisesti tekem?ns? lapsen. Kun kamala teko tuli p?iv?n valoon ja ?itikin sai sen tiet??, niin rupesi h?n nauramaan. Kun tytt?rens? tuomittiin, nauroi h?n yh? eik? h?n siit? naurusta selvinnyt sen koommin.?
?Mutta eih?n Jumala voi olla armoton!? huudahti Viion leski tuskissaan k?si??n v??nnellen.
?Ihmiset ne ovat armottomia, jotka eiv?t v?lit? Jumalan kiellosta eik? k?skyst?. Vanhurskaan Jumalan kielto on: el? tapa. Vaan yht? hyvin surmataan tytt?ri?mme niin, ett? sellainen rikos on jokap?iv?inen. Surmamiehi? on paljon, ja niist? k?yh?n tytt?ren maine, kunnia ja sive? henki ei ole arvokkaampi kuin vanha kinnas, jonka hylkien loukkoon viskaa, josta ei tule tunnon vaivaa ei kuolinvuoteellakaan, sill? se on niin v?h?p?t?inen asia, ett? sit? ei silloin muista. Surmamiehet kiihkein? hiipiv?t tytt?riemme ymp?rill? kaataen niit? uhrikseen. Heit? ei h?iritse mik??n, ei est? Jumalan kielto, ei peloita Jumalan uhkaus.?
?Mutta Jumala voi varjella vihollisten k?sist??, eh?tti Viion leski vakuuttamaan.
?Niin, me ihmiset uskollamme asetumme vaatimaan Jumalalta mahdollisia jos mahdottomiakin oman mielemme mukaan. Te tied?tte, ett? tytt?ri?mme sortuu yht? varmasti kuin sodassa kaatuu miehi?. Te uskotte, ett? Jumala varjelee teid?n tytt?renne. Mutta nuo muut? Eik? niiden kunnia, maine, puhdas, sive? henki, kuolematon sielu ole yht? kallis kuin Elsan, eik? heiss? kaikissa ole yht? pyh? Jumalan kuva? Eik? Jumala rakasta kaikkia yht? paljon? Mit? syyt? teill? on sitten uskoa, ett? Jumala varjelee juuri Elsan, _teid?n_ tytt?renne??
?Se, ett? min? uskon??
?Mutta millainen on teid?n uskonne? Millainen rukouksenne? Teid?n rukouksenne on: Is? meid?n -- -- -- anna minulle. Ja sellainen on uskonnekin. Onko t?llaisessa rukouksessa ja