Amalia ystävämme

Amalia ystävämme, by Robert
Kiljander

The Project Gutenberg EBook of Amalia ystävämme, by Robert
Kiljander This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Amalia ystävämme Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Robert Kiljander
Release Date: August 6, 2006 [EBook #18994]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AMALIA
YSTÄVÄMME ***

AMALIA YSTÄVÄMME
Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
R. KILJANDER

Ensimmäisen kerran julkaissut K. J. Gummerus, Jyväskylä, 1892.

HENKILÖT:
AKSEL. BERTHA, hänen vaimonsa. AMALIA. MIINA-TÄTI.
STIINA-TÄTI. FIINA-TÄTI. PALVELUSTYTTÖ.
Tapahtumapaikka eräässä pikkukaupungissa.

Näyttämö kuvaa hauskaa, sievillä huonekaluilla varustettua salia
Akselin luona. Perällä ovi, samoin molemmilla puolilla. Näyttämön
oikealla puolella on pöytä. Pöydällä kahviastiat, karahvi lasineen,
kukkakimppu ja hiljan aukaistu kirjapaketti, jossa on kaksi tai kolme
pienempää teosta. Vasempana toinen pöytä, jolla on kirjoitus-aineet.
Aika: aamupuoli. (Oikea ja vasen luetaan näyttämöltä).

ENSIMMÄINEN KOHTAUS
Aksel. Bertha.
AKSEL (laskee kuppinsa pöydälle): Kiitoksia, Berthaseni, se oli
mainiota kahvia! Olet oikein kunnostanut itsesi syntymäpäivänäsi.
BERTHA (neuloen): Hauskaa, että kerrankin olet tyytyväinen.
AKSEL. Kerrankin tyytyväinen? Sinun kanssasi olen aina tyytyväinen,
sen kyllä tiedät, mutta se ei estä minua välistä olemasta erittäin
tyytyväinen. Noh, nyt vaan pikkuinen savu. (Sytyttää sikarin) Kas niin!
(Nojautuu mielihyvällä taaksepäin tuolilla) Onpa tosiaankin oikein
suloista istua näin pienessä, sievässä kodissaan kiltin eukkonsa rinnalla
ja unohtaa kaikki puuhat ja kaikki asiatoimet, nauttiakseen vain levossa
ja rauhassa onneaan. -- Meillä on todellakin hyvin hauskaa täällä,
Bertha!

BERTHA (katsoo yhä vain työhönsä) Kyllä -- mutta en luule sinun aina
noin ajattelevan.
AKSEL. Kuinka? Mitä tarkoitat?
BERTHA. Minun vain johtui mieleeni, kuinka usein näinä viimeisinä
aikoina olet kotoa poissa ollut. Toisin oli laita vuosi takaperin.
AKSEL. No, mutta ajattelehan, Bertha, kuinka paljon olen laventanut
asioitani sen jälkeen. Olisiko parempi, jos istuisin kotona pitäen sinulle
seuraa ja jättäisin asiat sipo silleen?
BERTHA. Eihän toki -- sitä en tarkoita.
AKSEL. Eikä sitäpaitsi sinullakaan enää ole niin paljon aikaa minun
kanssani juttelemaan, sitten kun pikku Ilmarin sait hoidettavaksesi.
Itsekunkin tulee pitää huolta velvollisuuksistaan, näetkös!
BERTHA. Sen hyvin ymmärrän; mutta minä vain pelkään tuon
alinomaisen ulkona oleskelemisen kääntyvän tavaksi, pelkään, ettet
enää viihdy kotona yhtä hyvin kuin ennen. Niin, Aksel, kyllä se vain
niin on -- sinä et minua enää rakasta.
AKSEL. Ohoh -- tuopa oli suuri uutinen!
BERTHA. Etkä sinä enää ole aivan suorakaan minua kohtaan.
AKSEL. Älä helkkarissa!
BERTHA. Niin -- sinä näinä aikoina salaat paljon asioita vaimoltasi.
AKSEL. Mutta tämähän alkaa jo kuulua oikein kamalalta.
BERTHA. Laske sinä vain leikkiä, mutta täytyy sinun kuitenkin
myöntää, että olen oikeassa. Minkätähden esimerkiksi et tahdo
tunnustaa, missä eilen olit koko illan? Kuinka saatat noin suurta
epäluottamusta osoittaa Berthallesi, joka sinua niin hellästi rakastaa?
AKSEL. Ahaa -- siihenkö meidän taas olikin tuleminen! Tiedätkö,

Bertha, minä en tosiaankaan luullut sinua noin uteliaaksi.
BERTHA. Uteliaisuudeksiko sitä sanot, jos mielelläni tahdon tietää,
mitkä tärkeät toimet sinua niin kauan ulkona kaupungilla pitivät?
Etköhän sinä mitä tarkimmin tutkisi minua, jos yhtä kauan viipyisin
kotoa poissa?
AKSEL. Tosin sen tekisin, mutta siinä on suuri eroitus. Minullahan
näet, on asioita --
BERTHA (keskeyttäen): Ja ystäviä ja kumppalia.
AKSEL. No, olkoon niinkin! Enpähän tykkänään liene maailmasta
luopunut, vaikka naimisiin olen mennyt, tiedänmä.
BERTHA (huokaa): Et olekaan, sen tietää Jumala! Mutta sellaistahan
elämä on!
AKSEL. No, älä nyt ole pahoillasi, Berthaseni; aikanaan saat kyllä
kaikki tietää.
BERTHA. En välitä koko asiasta, koska et voi sitä heti minulle sanoa.
AKSEL. Iltapuolella, kun lähdemme ajelemaan, kerron sen sinulle.
Saattaisimme ajaa vähän maalle, Hansenin huvilan ohitse, siellä päin
on niin kaunista. Eikö sinunkin mielestäsi, Berthaseni, tuo pikkuinen
huvila kauniine kasvikkoineen ole erittäin sievä?
BERTHA. Kyllä -- kun sen vain joku toinen omistaisi eikä tuo suuri
kortinlyöjä Hansen. -- Onhan hänkin sinun hyvä ystäväsi.
AKSEL. Äläkä ajattele nyt mitään ikäviä, vaan tule sen sijaan
katsomaan pikku Ilmaria; enhän vielä tänään ole nähnytkään tuota
nuorta herraa.
BERTHA. No, mitäpä häntä herättää, kun hän nukkuu niin makeasti.
AKSEL. Se ei mitään tee, hänellä on hyvää aikaa ottaa vahinko takaisin
jäljestäpäin.

BERTHA. Anna hänen nyt olla! Jos Amalia tulee toivottamaan minulle
onnea, ei minulla ole aikaa häntä uudestaan nukuttaa.
AKSEL. No pahuus! Olet siis ilmoittanut Amalialle syntymäpäiväsi
olevan tänään? Päätimmehän olla siitä kenellekään virkkamatta; etkö
muista?
BERTHA. Hyvin sen muistan, mutta hän itse tarjoutui tulemaan, illalla
täältä lähtiessään.
AKSEL. Sen uskon; kyllä Amalia aina muistaa etujansa valvoa. No,
sepä nyt harmillista!
BERTHA. Minkäpä sille tein? Olisiko minun pitänyt kieltää häntä
tulemasta?
AKSEL. Eipä juuri -- mutta sinun ei pitäisi aina olla niin ystävällinen ja
kohtelias hänelle. Saattaisit antaa hänen jonkun kerran huomata,
ett'emme kumpikaan erinomaisen paljon pidä hänen alituisesta
juoksustaan täällä.
BERTHA. Kuinka voisin sen tehdä! Amalia, joka niin paljon pitää
minusta ja joka alinomaa minua auttaa tuhansilla pienillä toimituksilla!
AKSEL. Sen hän tekee vain saadakseen sitä useammin täällä juosta