Aarniometsaen Sydaen

A free download from http://www.dertz.in


Aarniometsaen Sydaen

The Project Gutenberg EBook of Aarniometsaen Sydaen, by Charles G.
D. Roberts #2 in our series by Charles G. D. Roberts
Copyright laws are changing all over the world. Be sure to check the
copyright laws for your country before downloading or redistributing
this or any other Project Gutenberg eBook.
This header should be the first thing seen when viewing this Project
Gutenberg file. Please do not remove it. Do not change or edit the
header without written permission.
Please read the "legal small print," and other information about the
eBook and Project Gutenberg at the bottom of this file. Included is
important information about your specific rights and restrictions in how
the file may be used. You can also find out about how to make a
donation to Project Gutenberg, and how to get involved.
**Welcome To The World of Free Plain Vanilla Electronic Texts**
**eBooks Readable By Both Humans and By Computers, Since
1971**
*****These eBooks Were Prepared By Thousands of
Volunteers!*****
Title: Aarniometsaen Sydaen
Author: Charles G. D. Roberts

Release Date: July, 2005 [EBook #8451] [Yes, we are more than one
year ahead of schedule] [This file was first posted on July 12, 2003]
Edition: 10
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK
AARNIOMETSAEN SYDAEN ***

Produced by David Starner, V-M Osterman, Robert Connal and the
Online Distributed Proofreading Team.

AARNIOMETSÄN SYDÄN
KIRJOTTANUT CHARLES G. D. ROBERTS
SUOMENTANUT I. K. INHA

SISÄLLYS.
I. Polkua vaanivat silmät II. Raivion mökki III. Kyläkunnasta
karkotetut IV. Miranda ja metsän piilevä kansa V. Kroof, se iso
emäkarhu VI. Mirandan pyhitys metsälle VII. Ystävykset VIII. Kirves
ja sarvet IX. Pax Mirandae X. Filistealaisten pakoon ajo XI. Miranda ja
nuori Taavi XII. Nuori Taavi raiviolla XIII. Lypsyaikana XIV. Hirvien
hirnunta kuutamolla XV. Riistapaisti XVI. Kuolema vähän elämän
edestä XVII. Koskien pauhussa XVIII. Vieraan tihutyö

I LUKU.

Polkua vaanivat silmät.
Ei velton lauhkea kuten kesäisen puutarhan hiljaisuus, joka suotaa
vihantiin varjoihin lehväkattojen läpi, vaan jämeä, valppaasti ja
salaperäisesti odottava, oli aarniometsän hiljaisuus. Se oli ikäänkuin
avara lasikupla, niin hienon ohueksi puhallettu, että pienikin ääni, jos
se vain olisi voinut koskettaa ennakolta määrättyä mystillistä kieltä,
olisi saanut sen ryskyen raunioiksi sortumaan. Siitä huolimatta se oli
säröäkään saamatta vallinnut kautta sukupolvien, muuttanut omaksi
laadukseen kaikki semmoiset harvinaiset ja epäjohdonmukaiset häiriöt
kuin pantterin etäisen kiljunnan taikka kapuavan pähkinänakkelin
hoikan laulun, vaiteliaan hirven pitkät juhlalliset huudot, jotka eläin
kahdesti tai kolmasti toistaa lokakuun ympyriäisen kuun alla, taikka
jonkun suuren tuulen raskaan jymyn petäjien, koivujen ja hemlokkien
[Footnote: Hemlokki _(Abies canadensis)_ on kanadalainen jalokuusi.
(Suom. muist.)] loitoissa latvoissa. Harvat ja kaposet olivat ne
auringonsäteet, jotka maahan saakka tunkeutuivat näiden korkeiden
latvain lomitse. Se ilma, joka hiveli ruskeanviheriäin varjojen solia, oli
ihmeteltävän kirkasta, sitä ei samentanut minkäänlainen pöly- tai
höyrytuhru. Sen lumoava läpikuultavuus kerrassaan petti silmää, joka
ei ollut siihen syntynyt ja kasvanut; se sai etäiset lehvät näyttämään
läheisiltä ja läheiset oksat epätodellisilta, sekotti kaikki perspektiivit ja
uskotteli aivan tutuissa ja ilmeisissä asioissa olevan keijumaista
narripeliä.
Huono ja kauan käyttämätön oli metsän läpi kulkeva polku. Toisin
paikoin olivat sammalet ja maassa suikertavat viiniköynnökset sen
kerrassaan peittäneet, niin että se vain metsänhakkaajain veistämistä
pilkoista voitiin erottaa kymmenistä muista eri tahoille haarovista reitin
tapaisista aukeamista. Mutta juuri tässä, jossa se nousi pitkää loivaa
rinnettä, oli veden juoksu pitkin polun matalaa kourua vähin pitänyt
paljaina sen kuluneita kiviä. Ja sitäpaitsi, vaikka ihmisen kuluttava
jalka olikin jättänyt sen niin monen sulan ajaksi tallaamatta, niin ei se
kuitenkaan milloinkaan joutunut aivan käyttämättä olemaan. Polku,
joka kerran on kunnolla auki kulunut monen kulkijan jäljiltä, säilyttää
sitten melkein ainaiseksi lumousvoimansa jokaiseen jalan kulkijaan.
Tämä vanha polku palveli Kroofin, suuren naaraskarhun latuskoja

kämmeniä, kun se astua löntysteli puolikasvuisen penikkansa keralla
kauas vuorille, näyttääkseen jälkeläiselleen parhaat mustikkamaat. Ja
polku viehätti puoleensa myöskin Ten-Tine karibun, [Footnote:
Pohjois-Amerikan peuraa sanotaan karibuksi intiaaneilta lainatulla
sanalla. (S. m.)] kun se opasti hoikkia naaraitaan Kuah-Davikin
lepikkösoihin laitumia etsimään.
Tänä syyskuun iltapäivänä, hiljaisuuden avosilmin odotellessa, lentää
vikerti polkua pitkin äkkiä sepelpyy. Se kävi istumaan oksan vekaralle,
kurkotteli kaulaansa ja käänteli päätään puoleen ja toiseen, kurkistellen
pyöreillä lasihelmisilmillään ja jäykistyen sitten liikkumattomaksi,
niiden taulain näköiseksi, joita puu oli täynnään. Tuossa tuokiossa
alkoikin hiljaisuuteen sekaantua lähestyvää jalanastuntaa,
saapasnaulain raskasta kilkettä kiviin. Polkua tulla kompuroi
voimallisilla, vaikka työläillä askelilla suuri harmahtava mies, yllään
harmaat kotokutoiset vaatteet. Housunlahkeet oli epätasaisesti pistetty
saapasrähjäin varsiin; päässä oli veltto monessa liemessä virunut
huopahattu, joka oli kerran ollut ruskea; vyöllä helkkyi iso puukko
karvapäärmäisessä nahkatupessaan; ja olalla oli kirves, jonka päässä
killui iso mytty. Tämä oli kiedottu rähjääntyneeseen ja paikattuun
kirjavaan peittoon ja tuon tuostakin siitä kuului ponnetonta, ikäänkuin
läkkipeltiastiain räminää. Toiselta puolelta pisti esiin paistinpannun
musta kahva, puoleksi sanomalehtiin käärittynä.
Jos Taavi Titus olisi ollut metsästäjä tai ansain virittäjä, "träpperi", niin
hänellä tietenkin olisi ollut pyssy. Ja vaikkapa hän